13. huhtikuuta 2014

Tallinnan tuliaisia

Tere tulemast! Long time no see, huh? No joo, voisinpa ladella tähän perään tekosyyltä haiskahtavan repostuksen siitä, kuinka työharjoittelu, taloyhtiön hallituksessa soheltaminen ja ennakkotehtävät ovat vieneet kaiken aikani, mutta enpä taida viitsiä.
Me oltiin viikonloppuna mini etelänmatkalla rakkaassa naapurimaassamme. Oikeastaan kyseessä oli mun isän yrityksen pikkujouluristeily. Kyllä, pikkujoulut huhtikuussa. Kai se on iha hyväksyttävää kerta me ei edes joulua vietetä(?)!
Tosiaan, tällä kertaa mukaan tarttui jotain muutakin, kuin tvelvpäkki Viru Valgea ja krapula. Ja koska mä en miestä väkevämpää litki, käytin saamani drinkkiliput Tax-freessa huolella ja harkitusti kosmetiikkaan. Joku hauska (en minä) nyt sanoisi tähän, että "sähän vedit siis naamat!". Asiaan siis!
  • Philosophy skin perfecting BB cream.
Olen jo pitkän aikaa halunnut kokeilla Philosophyn tuotteita, mutta niitä ei ole ainakaan mun käsitykseni mukaan ennen saanut Suomesta. En oikeastaan tiedä tästä tuotteesta mitään muuta, kun mitä paketin kannessa luvataan. Tuotteen pitäisi olla kosteuttava, kevyt ja samalla peittävä. Toivottavasti lupaus pitää paikkansa, tää olisi nimittäin loistava kesäksi!
  •  Maybelline Color Tattoo 24hrs Pink Gold
Tämä on mun neljäs Color Tattoo luomiväri ja oon aivan rakastunut näihin. Ne on helppo sormilla levittää, pysyy luomilla helposti koko päivän, voi käyttää pohjana muiden luomivärien kanssa tai yksin. Mahtava tuote! Tota Pink Gold sävyä oon haaveillut viime kesästä asti, kun Ranskassa ollessani kävelin onnenni ohi, enkä silloin ostanut sitä. En ole tätäkään löytänyt Suomesta!
  • Gosh BB skin perfecting kit
Paletissa on kaksi erisävyista peitevoidetta ja valovoide. Tämä oli todella impulsiivinen ostos, viskasin vaan kärryyn, kun näytti kätevältä. Ei niinkään tarpeelliselta. Ei sillä, että mikään tässä esittelemäni olisi kovin tarpeellinen, heh.

  • GlamGlow
Noniin, tämä tuote kyllä lupaa paljon (tohon hintaan saakin luvata (ja toimia)). "Hoitolatasoinen 10 minuutin, kosteuttava, kiinteyttävä ja kuoriva mutanaamio antaa 3 päivän hehkun. Ihosta tulee kirkkaampi, pehmeämpi, sileämpi ja iho huokoset ovat supistuneet.." Tätä tuotetta en kyllä todellakaan olisi tohtinut ostaa, jos mulla ei olisi ollut niitä arvolipukkeita. Oon kuullut tosta paljon hyvää, mutta 38€ (Stokkalla 50€) pikku putelista tuntuu vähän kohtuuttomalta. Voin palata raportoimaan aiheesta, kun oon kokeillut tuotetta. Jännittää, mutta sittenhän nähdään tuliko rahat heitettyä kankkulan kaivoon!
Siinä oli ne Tallinnan tuliaiset. Kannattaa ehdottomasti siellä ollessane katsastaa paikallinen kosmetiikka valikoima. Siellä meinaan myydään esimerkiksi yhtä mun lempi merkkiä Bourjois'ia, jota ei ainakaan vielä saa Suomesta. 

Toivottavasti siellä suunnassa on muuten kaikki hyvin ja ehkä kuullaan taas piakkoin (nyt, kun rakas Arezkin heräsi talviunilta)!

-Dora

Elämäni kirja

Vuosi sitten tähän aikaan jouduin työttömäksi, mulla oli lonkka revähtänyt ja tunsin oloni muutenkin äärimmäisen yksinäiseksi. Ajatuksia oli ihan liikaa ja tuntui siltä, että niitä on pakko saada kirjoitettua johonki. Huomasin kaipaavani vanhoja kunnon päiväkirja aikoja. Mulla ja päiväkirjoilla on kuulkaas aika pitkä historia...

Ensimmäisen päiväkirjani sain joskus kolmannella luokalla ja vaikka se sillon oli erilaista kuin 16-vuotiaana, niin kaava oli kuitenkin aika sama. Sinnehän siis kirjotettiin aina ihanista ja inhottavista pojista, parhaista kavereista ja vihamiehistä, lisämausteena oli ärsyttävä perhe, joka ei ymmärtänyt eikä ikinä antanut tehdä mitään kivaa.
Päiväkirjoihin kirjottelu tais sitten loppuu joskus ylä-asteen jälkeen ja sen jälkeen yritin elvyttää vanhaa tapaa aina kun lähin reissuun, mutta se ei oikeen ikinä onnistunut. Jaksoin kirjottaa vaan muutamia hassuja kertoja ja kotiinpalattuani en edes muistanut koko vihkosta.

Tällä kertaa tunne oli kuitenkin ihan erilainen. Tajusin oikeesti tarvitsevani jotain, jotain todella kaunista mihin voisin kirjottaa omia ajatuksiani. Muistan kun käytiin Demin kanssa Akateemisessa kirjakaupassa, koska siellä oli huhujen mukaan paras valikoima. Huhut pitivät paikkansa, sillä löysin sieltä kauneimman vihon, jonka oon ikinä nähnyt. Nahkaa. Ruskea. Kaunis kun mikä ja söpö "lukkokin". 40 euron hintalappu ei tosin ollut yhtään niin söpö.
Omat ja Demin vakuuttelut siitä, että se on saatava, koska vihon kauneushan ja hintahan vaan inspiroi vielä enemmän kirjottamaan, sai mut lopulta kiikuttaman sen kassalle. Päivääkään ei oo muuten kaduttanut.
Tähän päiväkirjaan oon kirjottanut useimmiten silloin kun on ahdistanut kaikkein eniten, mutta myös silloin kun oon meinannut pakahtua onnesta. Syy miksi tästä piti tehdä kokonainen postaus on yksinkertainen, oon viimeisen vuoden aikana kokenut niin suuria muutoksia, että tiedän tämän päiväkirjan merkitsevän minulle paljon vielä 20 vuodenkin päästä. 
Se on täynnä suuria ajatuksia & haaveita, aivan liian ankaria itsesyytöksiä, ahdistusta & itkua, syvällistä itsetutkiskelua, oivalluksia, itsensä rakastamista & kuuntelemista, anteeksiantoa, rohkeutta, luopumista ja täydellistä rehellisyyttä. 
Mulla tulee haikea, itkuinen ja ihan voittaja-fiilis kun katsonkin sitä tällä hetkellä. Kiitos. En tiedä mitä muutakaan sanoa. 

Oon oppinut todella paljon viimesen vuoden aikana. Tuun toivottavasti oppimaan vähintään yhtä paljon seuraavan vuoden aikana, sen näkee sit. Sen kuitenkin tiedän, että tuun hankkimaan taas uuden päiväkirjan. En ehkä ihan yhtä kaunista (ja kallista), mutta ei se haittaa.

Ihanaa sunnuntaita kaikille. Älkää antako harmauden lannistaa. Minä koitan myös totella omia neuvojani.

Rakkaudella, Arez

9. huhtikuuta 2014

Back in business

Nyt on kuulkaas maailmankirjat sekasin! Mä oon täällä taas! Enkä kuulkaas minkään peruspostauksen kera vaan videon, jonka editoin ihan itse. Dora on meistä kahesta todellakin se videoguru, kuvausvelho, tyylilyyli ja mitä näitä nyt on. Ihana nainen. Ai niin palataas siihen videoon, jonka siis tietty Dora kuvasi.
Mähän oon käyny media-assarin koulutuksenkin enkä oo saanu elämäni aikana kasaan kun tasan 2 videota. Tää video on mun kolmas spektaakkeli ja Super Mario 2-biisi oli inspiraationi, ahihihi. Toivottavasti tykkäätte tai edes vähän naurahdatte mun hölmöilylle.



Kuten tekstistä, videon sisällöstä ja musiikista voi päätellä, niin oloni on vähän hulvaton. Pahoittelisin, jos kokisin tästä aiheutuvan jollekkin haittaa, en kuitenkaan usko niin. Ei se elämä onneks oo niin vakavaa. Hyvää yötä ja huomenta!

Ps. Lupaan tulla tänne hyvin pian takasin ja olla myös kunnolla. Pusmoi!

-Arez

8. maaliskuuta 2014

Ihana Kirsikka

Kuvasin viime syksynä Kirsikasta tälläisen pienen videon, jonka sain vasta nyt aikaiseksi editoida. Ehkä kipeänä sängyssä makaaminen on välillä ihan hyvä juttu, sillä ainakin tulee tehtyä kaikenlaista, jolle ei muuten "löydy aikaa".
Kirsikasta sen verran, että hän on ihana, määrätietoinen, lahjakas ja erittäin hyvä pukeutuja! Tätä listaa voisi jatkaa pidemmällekkin, mutta ettei homma mene kokonaan kehuskeluksi jätän sen nyt lyhyeksi. Kirsikan vähintään yhtä ihanaa blogia voi lukea osoitteessa musla.fi !



Haluaisin tehdä enemmän tälläisiä vierailija videoita/postauksia tänne. Alkaa pikkuhiljaa omasta naamasta puhuminen (uskokaa tai älkää) jo kyllästyttää. :D

Ihanaa viikonloppua ja pysykää terveinä!

-Dora

6. maaliskuuta 2014

Jotain vaaleanpunaista

Olen tässä muutamana päivänä haahuillut ympäri kaupunkia yksi ajatus mielessä, jotain vaaleanpunaista on saatava! Henkkamaukasta löytyikin jo yksi erittäin potentiaalinen vaaleanpunainen hamekokelas, mutta 40€ hintalappu pisti empimään. Enhän mä edes käytä vaaleanpunaista! Tein sitten tutkimusmatkan "kesävaatteet" laatikkoon, josta löytyi kuin ihmeen kaupalla jotain vaaleanpunaista ja vielä ohuilla pystyraidoilla varustettuna. Problem solved.

 Aurinko paistaa. Ihanaa!

-Dora


24. helmikuuta 2014

Kissanainen (ja vastahakoinen Batman)

Meillä oli koko hiihtoloman maailman ihanimmat kissat hoidossa. Mä oon jo pitkään vinkunut Khaledilta, että "pliis otetaan kissa", mutta se ei ole ottanut kovin tuulta purjeisiin. Hänen mielestään kissat on itsekkäitä eikä niitä kiinnosta mikään muu kun ruokkiva käsi. Hänen mielestään kissa myös hylkäisi sinut heti tilaisuuden tullen, vähän niin kuin Richard Parker (ks Piin elämä). Miten joku voi sanoa noin?? Kattokaa nyt näitä!
Jokin näissä valloittavissa otuksissa taisi saada miehen heltymään, sillä Khaled oli tänään marssinut Faunattareen kysymään "Do you sell cats?".

Miu mau!

-Dora

23. helmikuuta 2014

Saturday Shenaningans

Joskus tulee se hetki nuoren naisen elämässä, kun tekee mieli suoristaa hiukset, harjata vähän maskaraa ripsiin, punata huulet ja pyyhältää ovesta ulos. Me mentiin eilen keilaamaan, syömään ja vielä Pillin ja Sherizin luo katsomaan leffaa. Oli tosi mukava ilta (vaikka nukahdinkin kesken elokuvan). Tälläisiä lisää!
Suoristin hiukset ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ja olin todella iloinen lopputuloksesta. Olin ajatellut, että tää mun lyhyempi tukkahan on muutenkin aika suora, mutta suoristusraudan avulla siihen sai ihan uutta särmikkyyttä.  
Välillä on vaan niin kivaa levittää kaikki meikit pöydälle ja alkaa sitten vasta miettimään millasen lookin sitä haluaa itselleen loihtia (tässä tapauksessa sana "loihtia" on ehlä hieman liioittelua). Mun meikkikaapista ei yleensä löydy mitään kalliita meikkejä ja jos siellä joku Mac vilahtaa, niin yleensä saatu jostain. Mun ehdottomin lemppari meikkivoide on muuten Rimmelin True Match!
Poskipäiden korostamiseen sopii parhaiten matta aurinkopuuteri! Sillä saa luotua kauniin ja luonnollisen varjostuksen kasvoille.
Olin pitkään aikaan himoinnut Maybellinen geelimäistä eyelineria. Joskus teinivuosina omistin tälläisen, mutta silloin ei tuo silmienrajaus muutenkaan tahtonut onnistua, joten tuote jäi käyttämättä. Uusi yritys ja heti näyttää valoisammalta!
Tuli vähän kiire, joten lopputuloksen kuvaaminen jäi ns. puolitiehen. Ooopsie! Toivottavasti kaikilla on ollut mukava viikonloppu. Ja näin maanantaihin mentäessä on hyvä muistaa että:

Mondays are fine. It's your life that sucks. -Ricky Gervais

-Dora

20. helmikuuta 2014

No jos nyt tämän kerran..

Eli siis tässähän kävi niin, että eilen laahustin Arabian kauppakeskuksen H&M:ään, jossa päädyin vaihtamaan viimeiset roposeni tähän takkiin. Eihän se maksanut kuin 18 euroa ja enhän mä nyt niin pee aa ole. Enhän? ENHÄN? Prioriteetit hallussa, mutta kyllä nyt kelpaa!
Kävin myös äidillä leikkauttamassa otsatukkaa, sillä aloin uhkaavasti muistuttaa erästä Star Trek hahmoa. Mun mielestä kuitenkin kestää pari pesua aikaa ennen kuin otsis asettuu päähän luonnollisella tavalla. En tiiä, ehkä tää on joku mun oma päähäpistö, mutta näin on.

Asiasta kolmanteen, toivottavasti kaikilla hiihtolomaa viettävillä on meneillään kiva viikko! Vaikka paha se on tuolla lätäkössä hiihdellä. Sen sijaan voi vaikka kokeilla joogaa (myönnän, oon hurahtanut!!) tai pilatesta. Pilateksesta sen verran, että huomenna olen menossa kokeilemaan ekaa kertaa ja jos homma on mieluisaa raportoin varmasti jossain vaiheessa tännekkin.

-Dora

17. helmikuuta 2014

Anna itsellesi aikaa

“The sun shall always rise upon a new day and there shall always be a rose garden within me. 
Yes, there is a part of me that is broken, but my broken soil gives way to my wild roses.” 
― C. JoyBell C.

Useimmat meistä yrittää vaikeiden aikojen tullessa täyttää kalenterin niin täyteen ettei sitä joutuisi olemaan hetkeäkään yksin. Viikonloput ollaan nollaamassa tilannetta ystävien kanssa ja sunnuntaina ihmetellään tilinsaldoa, pahaa oloa ja morkkista. Itsehän en ole siis yhtään sen erilaisempi. Pari viikkoa siihen tarvittiin, mutta nyt tuli stoppi. Nyt loppuu se itsensä pakoilu!

Annan itselleni aikaa. Kuuntelen sisintäni. Teen sellaisia asioita, joita rakastan ja joista saan voimaa. Olen rehellinen itselleni sekä muille.

Ja uskon sitä hiljaista ääntä joka sanoo, että kaikki kyllä järjestyy.

Ps. KIITOS ihana Dorra edellisestä postauksesta. Sait kyyneleet mun silmiin. Olet rakas!!! 

12. helmikuuta 2014

Hyvää syntymäpäivää Arez!

*RUMMUTI RUMMUTI* Tänään on Arezin synttärit (hurraahuutoja ja aaltoliikkeitä)! Onnea onnea onnea!! Me ei olla tunnettu ihan hirveen montaa vuotta, mutta paljon on ehtinyt mahtua näihinkin muutamiin. Mun mielestä se on aika hienoa, että vaikka myöhemmällä iällä on hieman vaikeampi rakentaa syviä ystävyyssuhteita, niin tiedän saaneeni Arezistä ystävän loppuiäksi!
Tultiin toistemme elämään sellaisessa vaiheessa, kun kummallakin oli alkamassa jonkinlainen oman itsensä etsintä. Se toki jatkuu tähän päivään asti, mutta musta on ihanaa, että meidän ystävyys on kestänyt läpi nämä muutokset. Oon aina jotenkin vähän huono ilmaisemaan sitä miten tärkeitä ystävät ovat mulle, jotenkin aina ajattelen, että kyllä he sen tietää. 

Hyvää syntymäpäivää ihana Arez! Olet fiksu, kaunis ja määrätietoinen nainen. Ja vaikka oon välillä raskas kuin kivireki niin silti jaksat aina piristää!! :DDDDD Vietä ihana synttäripäivä ja lauantaina baila baila !

- Dora


8. helmikuuta 2014

Kirppisrukouksiimme on vastattu!

Huomenna aukeaa Suvilahden Kattilahalliin uusi kirppis! Tästäkö iki-ihanalle Valtterille nyt mantelin perijä?? Mikä mahtavinta, että putiikki aukeaa vasta klo 12, joten aamuunisetkin kerkeää paikalle. Oon myös itse myymässä ystäväni Sannan kanssa mestoilla. Tulkaa penkomaan ja fiilistelemaan mukavaa kirppistunnelmaa :)
Kattilahallin Kirppis
Sörnäisten rantatie 22

Viime talvena Kattilahallissa järjestettiin muutaman kerran Pop-up kirpputori jossa oli aina tupa täynnä jengiä myymässä siistejä vaatteita ja muita tavaroita todella edullisesti. Vaikka kirppispaikka onkin nyt (viime talvesta poiketen) maksullinen toivon, että sama rento meininki jatkuu!

Ehkä nähdään huomenna :)

- Dora

6. helmikuuta 2014

Bun with a twist

Nille päiville, kun pään päälle sutaistu nuttura tuntuu liian tavalliselta ja hiusdonitsin avulla toteutettu versio tuntii liian sliipatulta, on löytynyt ratkaisu; Kietaise huivi sykerön päälle ja menoks!

Riippuen huivista ja sen koosta, materiaalista sekä väristä voi aikaan saada vaikka millaisia, päivää piristäviä lopputuloksia :)

-Dora

4. helmikuuta 2014

Kuulumisia

Arezin tavoin, on mullakin valokuvaaminen jäänyt vähän vähemmälle. Koska itse teen sitä työn puolesta ei kamera kädessä tule vapaa-ajalla liioin heiluttua. Tuudittaudun nyt siihen, että tää on vain ohimenevä vaihe. Työharjoittelun loputtua jaksan taas varmaan enemmän räpsiä kuvia ihan huvikseen, sillä valokuvaaminen (meinaan koko ajan kirjoittaa vakoluvaaminen huoh) on mulle tärkein kanava ilmaista, ymmärtää ja kokea.

Jos mulla ei olisi puhelinta koko ajan mukana, omaksi iloksi kuvaaminen kärsisi varmasti vielä pahemman lehmänhännän laskun, kun mitä tähän mennessä.

Kauan odotettu sunnuntaibrunssi Sandrossa, sekä hilpeyttä herättänyt hiihtäjä. Khaledin sanoin "so cool". Ei kuulemma kovin usein tullut nähtyä hiihtäjää Lontoon kaduilla!
Mun pikkusisarukset oli eilen yökylässä meillä. Ei oo mitään ihanampaa, kun herätä pienten jalkojen tepsuttelevaan ääneen ja siihen, että joku kiipeää sänkyyn tuhisemaan viereen vielä 10 minuutiksi. Täytyy kyllä sanoa, että mulla on tosi huono omatunto siitä, etten ehdi nähdä niitä tarpeeksi. Lapset kasvaa niin nopeesti ja näitä aikoja vaan ei saa koskaan takaisin.
Koko viime viikko oli hullun kiireinen. Juoksin pää kolmantena jalkana paikasta A paikkaan B ja aikaa ei tuntunut riittävän ees omien ajatusten kasaamiseen. Toisaalta nautin siitä, että on tekemistä ja mun työharjoittelupaikka on aivan mahtava ja opettava, mutta toisaalta taas oma stressinsietokyky ei ole sieltä maailman parhaasta päästä. Kiireen keskellä, kuppi kuumaa teetä omalla kotisohvalla on kuin pala taivasta!
Ehkä tää talous -ja elinkeinoelämässä heiluminen on alkanut vaikuttaa omaan pukeutumiseen vähän enemmän, kuin tohdin myöntää. :DD BUSINESS IS BUSINESS.

Jos muuten kiinnostaa Instagramissa seurata minua tai Arezia, niin meidät löytää sieltä nimimerkeillä doradalila ja arezzz. Sunnuntaipostilla ei vielä oo omaa IG- tiliä, mutta mun mielestä se voitaisiin laittaa harkintaan! :)

-Dora

2. helmikuuta 2014

Kauniita sanoja ja kaipuuta

Matkakuumeeni on huipussaan tällä hetkellä. Oon parin vuoden ajan ollut ihan tyytyväinen täällä Suomen mailla, mutta nyt olisi taas aika lähteä jonnekkin.
Kaipaan sitä tunnetta kun mikään ei ole tuttua ja turvallista.
Kaipaan seikkailua.
Kaipaan hiekkaa varpaideni välissä.

Vuoden toinen blogilöytö ei muuten auttanut lieventämään tätä mun matkakuumetta sitten yhtään. Tuo ihana nuori neitokainen osaa kirjottaa niin kauniisti, että tuntuu siltä kun ois itekkin paikalla näkemässä ja kokemassa samat asiat. Tai no ehkä se on enemmän sitä, että haluais nähdä ja kokea samoja asioita.

Rakastan quoteja yli kaiken. Mieletöntä kuinka joku on osannut tiivistää kaikki omat ajatukset yhteen lauseeseen. Tässä pari, joista olen saanut paljon voimaa tällä viikolla:


Muistetaan olla rohkeita silloinkin kun se on vaikeinta. Tavotellaan ja eletään niitä meidän omia unelmia, ei muiden. Eikä odoteta täydellistä hetkeä, koska sellasta ei tule koskaan. Meillä on vaan tämä hetki tässä näin.

Tälläsiä ajatuksia tällä kertaa.

Nyt lyhyen iltajoogan pariin ja sitten nukkumaan. Viikko alkaa nimittäin klo 5.50 herätyksellä, jaiks...!

-Arez

1. helmikuuta 2014

Tammikuun suosikit

Tässä mun tammikuun suosikki juttuja näin videon muodossa. Lisättäköön tähän vielä TV-sarjoista Breaking Bad ja välipalaherkuista banaanilohkot maapähkinävoilla!



Huomenna on sunnuntai, eli viikon paras päivä! Nukkukaa nyt ainakin ysiin jos maltatte. Sillonhan ne parhaat lastenohjelmat vasta alkaa.

// Here are my favourite things from January all in one video!

-Dora

31. tammikuuta 2014

Yoga is my salvation

Heräsin tänä aamuna aivan järkyttävän niska/leukakivun kanssa ja tuntu siltä, etten pysty olemaan mitenkään päin. En kuitenkaan panikoinut, koska tää on aika tuttua kauraa, vaikkakin nykyään tälläsiä kipuja on harvemmin. Mä oon nimittäin kärsinyt niska/hartiakivuista 17-vuotiaasta saakka, selkäkivutkin tuli kuvioihin toimistossa työskennellessäni vuonna 2010 ja viime kesänä mukaan tuli vielä hampaiden narskuttelu öisin, niin tuskapaketti oli aikalailla kasassa.

Vuosi kausia tuskailin ja söin millon kipulääkkeitä, millon kolmiolääkkeitä sen lisäksi ravasin hierojalla, fyssarilla, kiropraktikolla ja lääkärillä vähän väliä. Kipu ei kuitenkaan häipynyt minnekkään vaikkakin hetkellisesti nää edellä mainitut toimenpiteet auttoi.

Pari vuotta sitten löysin viimein itselleni toimivan lääkkeen, joka kulkee nimellä jooga. Aloitin lempeän joogaamisen yksin kotona. Kaikki alkoi 20 minuuttisella aamujoogalla, joka koostui lähinnä aurinkotervehdyksestä. Aloin tän jälkeen etsimään Youtubesta aina erinäisiä joogavideoita niska/hartia/selkäkipuihini. Kokeilemalla löysin ne liikkeet, jotka toimivat ja tuntuivat itselleen luonnollisilta. Hyvin lempeitä ja helppoja juttuja toistin aika pitkään. Keskityin enemmän itse hengitykseen ja hengelliseen puoleen enkä vaikeisiin liikkeisiin ja fyysiseen puoleen.
Vasta viime syksynä kun ihana Pranama aukasi ovensa aloin haastamaan itseäni menemällä ensimmäistä kertaa yin ja flow-tunneille. Linkkien takaa löydät enemmän tietoa tunneista, mutta lyhyesti sanottuna yin-jooga on syvävenyttävää ja niin ihanan rauhallista kun taas flow-joogassa kestävyys ja pieni hiki kuuluu kuvioihin. Nää tunnit on tosi hyvää vastapainoa toisilleen. 

Kotona oon jatkanut edelleen lempeän joogan parissa ja keskittynyt rentouttamaan jäykkää niskaa, hartioita sekä leukaa. Aivan kuten tänäkin aamuna, järkyttävä kipu johon heräsin, lähti puolen tunnin joogailun jälkeen. 

Melkein 10 vuotta kestin kipujani ilman minkäänlaista konkreettista helpotusta ja nyt kun olen sen löytänyt, en luopuisi siitä mistään hinnasta. Viimein ymmärrän miksi eräs ystäväni vuosia sitten toitotti minulle, että jooga auttaisi kaikkiin kipuihini. Kokeilin sitä tuolloin, mutta en täysin ymmärtänyt sitä silloin.
Nyt musta on sitten tullut se ärsyttävä tyyppi, joka ehdottaa aina joogaa kun joku valittaa kivuistaan hehe. Ymmärrän kuitenkin sen ettei se ole kaikille. Jokaisen pitää löytää se oma juttunsa, mutta jos koet samoja kipuja tai haluat muuten vaan pysähtyä ja ottaa aikaa itsellesi, niin suosittelen käymään Pranamassa. Maksa mitä haluat-periaatteen ja ihanien & pätevien opettajien takia se on Helsingin matalimman kynnyksen joogasali. Suosittelen todella lämpimästi!
Kuvissa ihana Meiju Sundelin.
Munhan siis piti alunperin tulla kertomaan tänne aamustani ihan yleisesti ja siitä, että tänään on Vesimiehen uusi kuu, super kuu! Vesimiehenä tää kiinnostaa mua hirveesti ja jos jotain muutakin kiinnostaa lukee aiheesta enempi, niin tsekkaa tämä! Erittäin mielenkiintosia ja osuvia pointteja. 

Rakkaudentäyteistä viikonloppua ja helmikuun alkua kaikille!

- Arez